Miki Kuusi

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Miki Kuusi
Kuusi vuonna 2021.
Kuusi vuonna 2021.
Henkilötiedot
Syntynyt25. syyskuuta 1989 (ikä 34)
Helsinki
Kansalaisuus  Suomi
Ammatti toimitusjohtaja
Muut tiedot
Lempinimet Miki
KoulutusKauppatieteiden ylioppilas, Aalto (2009-)[1]
Ylioppilas, SYK (2008)[2]

Mikko ”Miki” Akseli Kuusi (s. 25. syyskuuta 1989 Helsinki)[3] on suomalainen startup-yrittäjä. Vuodesta 2014 alkaen hän on toiminut perustamansa ruokalähettipalveluita välittävän teknologiayritys Woltin toimitusjohtajana.[2] Toukokuussa 2022 yhdysvaltalaisen verkkotilaus ja ruokakuriiripalveluyritys DoorDashin ja Woltin välisen yrityskaupan toteuduttua Kuusi otti vastuulleen lisäksi DoorDashin Yhdysvaltain ulkopuolisen kansainvälisen liiketoiminnan sekä liittyi yhtiön johtoryhmään.[4]

Kuusi tunnetaan yhtenä kasvuyritystapahtuma Slushin perustajista. Hän toimi tapahtuman ensimmäisenä toimitusjohtajana vuodesta 2011 vuoteen 2015, jolloin hän siirtyi kokonaan Woltin pariin.[5] Ennen DoorDash-yrityskaupan julkistamista marraskuussa 2021 Wolt oli kerännyt 856 miljoonaa euroa sijoituspääomaa.[6] Aiemmin Kuusi on työskennellyt muun muassa peliyhtiö Supercellillä liiketoiminta-analyytikkona.[2] Hän kirjoitti ylioppilaaksi Helsingin Suomalaisesta Yhteiskoulusta vuonna 2008 ja opiskeli tämän jälkeen rahoitusta Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa.[2][7]

Wired nimesi syyskuussa 2015 Kuusen Euroopan sadan vaikutusvaltaisimman teknologiavaikuttajan listan sijalle 32.[8] Kuusi nimettiin myös tammikuussa 2016 talouslehti Forbesin 30 merkittävimmän alle 30-vuotiaan kuluttajateknologia-alan vaikuttajan joukkoon.[9]

Kuusi kuuluu suomalaiseen Granfeltin aatelissukuun.[10]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. https://www.hs.fi/talous/art-2000006245697.html
  2. a b c d https://www.linkedin.com/in/mikikuusi/
  3. Miki Kuusi: Mikään ei ole mahdotonta Kauppalehti. 5.1.2016. Viitattu 27.7.2016.
  4. Toby Sterling: DoorDash sees tepid Q2 for Wolt as it completes $3.5 bln takeover Reuters. 1.6.2022. Viitattu 7.2.2023. (englanniksi)
  5. Saarinen, Juhani: Slushin Miki Kuusi jättää johtajan pestinsä ja perustaa oman startupin Helsingin Sanomat. 18.11.2014. Viitattu 24.6.2020.
  6. Startel–Bloomberg: Ruokalähettipalvelu Wolt keräsi pääomasijoittajilta 435 miljoonaa euroa – aikoo listautua pörssiin Ilta-Sanomat. 25.1.2021. Viitattu 7.2.2023.
  7. https://issuu.com/syk1886/docs/vuosikertomus/1?ff (sivu 106)
  8. The 2015 WIRED 100: Martha Lane Fox (No. 32) (Wired UK) Wired UK. Viitattu 23.2.2016. (englanniksi)
  9. Miki Kuusi pääsi Forbesin nuorten vaikuttajien listalle mtv.fi. 6.1.2016. Arkistoitu 20.1.2017. Viitattu 7.1.2016.
  10. Hammarsten, Heidi: Unohda idea, toteutus ratkaisee Talouselämä.fi. 23.6.2016. Viitattu 18.1.2021.